maanantai 17. lokakuuta 2016

Keittiö paketeissa ja söpö vieras

Tänään sitten tuli 4 lavallista keittiökalusteita. Ihan vielä ei olla siinä vaiheessa, että päästäisiin niitä kasaamaan ja paikoilleen laittamaan. Kirjastoon ne sitten ladottiin odottamaan kasauspäivää. Olohuoneen uudelleen maalauksen jälkeen onkin olohuoneessa hyvää tilaa kasaukselle.








Olin juuri hakenut syömistä ja aloittanut ruokailun (olemme molemmat lomailleet varsinaisesta päivätyöstä tänään), kun huomasin ikkunan takana jotain liikettä. Tällainen söpöliini sinne juoksi:


Ensin luulin koiraksi, mutta sitten tajusin sen olevan oikein tosi hyvässä karvassa olevaksi cityketuksi. Naapuri kertoikin sen vierailevan pihalla säännöllisesti.

Kylppärin purkua ja maalausta

Nyt on sitten päästy siihen vaiheeseen, että kylpyhuoneessa ja wc:ssä on käynnissä purkutyö. Aamulla K kävi konevuokraamosta hakemassa piikkausvasaran ja aloitti homman. Tältä se näytti:







Lisäksi olemme päässeet (tai siis lähinnä minä) maalaushommiin. Olohuone, kirjasto ja toinen makuuhuone ovat saaneet jo tulevat värisävyt pintaansa. Olohuoneeseen ja kirjastoon tulee Mulperi (H484) ja toiseen makuuhuoneeseen yhdelle seinälle Aloe (X381), toisille maalarinvalkoista. Eteinen on saanut jo yhden kerroksen maalarinvalkoista. Toista makuuhuonetta lukuunottamatta pintoihin pitää telata vielä toinen kerros maalia. Ensimmäisessä makuuhuoneessa toiseen seinään on vedetty kerros tapetinpohjamaalia ja toiselle kerros maalarinvalkoista. Tähän vuoden aikaan on erittäin haastavaa saada minkäänlaisia kuvia jo maalatuista seinistä asunnossa, jossa valoja on vain muutamissa huoneissa. Mutta yritin kuitenkin muutaman räpsyn ottaa:




 

maanantai 10. lokakuuta 2016

Putkimies kävi kämpillä

Tänään kämpillä kävi taloyhtiön putkimies uusimassa kämppään tulevat putket ja poistamassa käytöstä kaikki muut vesiputket. Kyllähn sinne wc:n katon suuntaan oli ilmestynyt myös putket, joissa on meidän asuntokohtaiset pääsulut. Ne jäävät sitten tulevaisuudessa kattopaneloinnin sisälle, toki siihen kohti tehdään huoltoluukku, jotta sulkuihin päästään tarvittaessa käsiksi. Kylmävesiputkesta oli vedetty meille ns. remppavesi, josta saadaan remontin aikana vettä vessaan (pyttyyn ja altaalle).

Putkimies oli kyllä saanut aivan älyttömän määrän röhnöä lattialle. Nyt pitäisi keksiä paikka, josta saisi ison kasan ämpäreitä ilmaiseksi tai sitten muuten vaan astioita, johon voisimme kerätä laattaröhnön. Kohtahan tätä röhnöä on luvassa oikein kunnolla, koska kylpyhuonetta ruvetaan purkamaan. 

Pieni sotku odottamassa.

Pahvia, villaa, tiiliä ja laattoja.

Katon sisälle tulevat putket ja sulut.

Kupariputkia oli myös uusittu.

Remppavesiputki.

Letkun päästä löytyy hana, josta saa vettä oikein kunnon paineella.

Myös suihkuhana oli otettu pois.
 

lauantai 8. lokakuuta 2016

Yllätys seinän takana

Tai no, olihan sitä jo osattu vähän epäilläkin, että näin voisi olla... Yhtenä iltana K purki makuuhuoneen kaapit, kesken työn hän huusi minulle toiseen huoneeseen, että "ei tää mennyt ihan niin kuin piti". Tulin katsomaan, siellä hän heilutteli vaatehuoneen ja makuuhuoneen välistä seinää samalla, kun purki kaapit. Vaatehuoneen seinä oli rakennettu kahdesta lastulevystä, jotka oli laitettu kiinni makuuhuoneen kaappien runkorakenteeseen. Kaapit olivat sinällään vahvaa tekoa, niiden tukirakenteet oli ihan aitoa puuta. No, nyt meillä on sitten hetken aikaa niin muodikas "walking closet", sehän olisi muuten ihan mukava, mutta meidän tavaramäärälle täytyy saada myös ihan vaatehuone muuhun säilytykseen, ei riitä, jos vaatehuone laitettaisiin pelkkään meidän vaatesäilytykseen. Joten joudumme rakentamaan seinän uudelleen, teemme puusta tukirakenteet ja luultavasti samat lastulevyt uudelleen. Pahoittelen kuvien laatua, ne on otettu illan jo pimennyttyä keinovalossa.


Tässä on vain osa makuuhuoneen kaapeista tulleesta levy/puutavarasta.

Taidetta tapetin takana

Tapetteja poistaessamme olohuoneesta, löytyi tapettien alta yllätys, hiilellä (?) piirretty kuva. Tai oikeastaan kaksi kuvaa, toinen on hahmotelma jostain saunarannasta ja toinen kukkakuva. Nämä kuvat on sinne piirtänyt ilmeisesti joku työmiehistä, kenties tapetoija itse. Kuulimme naapurilta, että taideteoksia on löytynyt muistakin asunnoista vastaavalla tavalla.

Tässä kuvassa näkyy meidän tulkinnan mukaan saunaranta/mökkiranta, hieman tapetti ja sen poistaminen on tuhrinut hahmotelmaa
Tässä vielä taiteilijan signeeraus (vuosiluku on tarkoituksella häivytetty)

Kukkahahmotelma

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Uuden keittiön tilaus

Sunnuntaina lähdimme käymään siten tilaamassa keittiön -Ikeasta-. Muutamat seikat ovat sellaisia, miksi halusin ehdottomasti Ikea-keittiön. Itse tykkään siitä, että yläkaapit ovat syvemmät, kuin monella muulla keittiövalmistajalla. Lisäksi kalusteissa käytetty levy on vähän paksumpaa kuin monella muulla.

Keittiöön tulee valkoiset Veddinge -ovet, koivuiset 3,8 mm paksut tasot. Kodinkoneista meille tulee Ikealta uuni, mikro ja induktiotaso. Astianpesukone ja jääkaappi sekä pakastin tulevat sitten taas muualta, koska emme halua niitä metallivärisinä tai integroituna. Minusta valkoiset koneet sopivat paremmin valkoiseen keittiöön. Keittiöön tulee myös siivouskomero, koska sille ei oikein olisi löytynyt tilaa sen enempää eteisestä, kuin kylpyhuoneestakaan. Ja missäkäs sitä niitä siivoustarvikkeita eniten tarvitaan, keittiössä. 
Tästä kuvasta saa jonkinlaisen käsityksen tulevasta. Tämä kuva on nk. ikkunasta katsottuna. Suoraan edessä on oviaukko josta päästään eteiseen. Ensimmäisenä huoneeseen tultaessa oikealle (tässä kuvassa vasemmalla) on siivouskomero, sitten jääkaappi ja pakastin. Näiden jälkeen tulee matalat alakaapit ja seinälle yläkaapit, joissa ylemmät ovet vitriiniovilla ja siellä sisällä valot. Toisella puolella on ensin astianpesukone, allas, ylhäällä mikrokaappi ja ihan astiakaapit (ei astiankuivauskaappia). Nurkissa on kulmakaapit, alakaappi karusellilla kattiloille. Induktiotason alla on 60 cm laatikosto, sen vieressä 20 cm ulos vedettävä kaappi ja viimeisenä ennen korkeaa uunikaappia 80 cm leveä laatikosto, johon olen ajatellut sijoittaa ainakin lautaset. Uunikaapin alla on pari laatikkoa ja yläpuolella syvää kaappitilaa. Hellan yläpuolella on metallinvärinen huuva.

Keittiön purku

Toissa sunnuntaina laitoin Toriin ilmoituksen asunnon vanhasta keittiöstä, sehän oli vielä ihan hyvässä kunnossa, vaikka meille auttamattomasti vääränlainen. Keittiöhän oli Puustellin valmistama, joten eikun ilmoitukseen kohtuullinen hintapyyntö ja kuvat. Tämän lisäksi vielä kerroin, minkä kokoisia kaapit ovat. 

Heti seuraavana iltana puhelin soi ja mies siellä tiedusteli, voisiko hän tulla katsomaan keittiötä. Tulikin melkein saman tien ja tykkäsi keittiön siististä kunnosta ja muutenkin kaapit sopivat hänen suunnitelmiin kooltaan. Hintakin saatiin vielä sovittua ja purkupäiväksi sovimme lauantain.

Meille tuli mieleen, että kaappien purkamiseen paikoiltaan, pitää varmaan pyytää lupa taloyhtiöltä. Samalla sovittiin, että taloyhtiön putkimies tulee irrottamaan hanan, jotta voivat testata, toimiiko hanan sulut varmasti. Lauantai tulikin ja kaapin purkajat veivät kaapit pois. Aikasten hurjalta näyttää meidän keittiö tällä hetkellä.




Tässä vielä muutama kuva sen jälkeen, kun Koo otti tänään laatat irti:


 

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Remontin aloitus

Olemme päässeet remontissa jo hyvään alkuun, ainakin kämppä näyttää tällä hetkellä jopa hirveämmältä, kuin ennen kuvissa. 

Aloitimme työt tapetin poistamisella, se ei olohuoneessa, ruokailuhuoneessa ja toisessa makuuhuoneessa ollutkaan kovin iso työ; suurin osa tapetista lähti ihan repimällä. Toki oli myös paikkoja, joissa tapetti olikin paremmin kiinni ja se piti kastella tapetinpoistoaineella (olisi voinut pelkkä kostutuskin riittää) ennen irroittamista. Irroittamisessa käytettiin apuvälineenä paklauslastaa. Toisen makuuhuoneen tapetti sitten olikin hankalampi tapaus, siellä kun oli 2 kerrosta tapettia. Suurimmalta osaltaan tämänkin huoneen tapetti lähti helposti irti, mutta niissä kohdissa oli ongelmia enemmän tai vähemmän, missä seinää oli pakkeloitu ennen toisen tapettikerroksen vetämistä. Sieltäkin toki tapetti irtosi, mutta pienempinä palasina ja osittain piti liottaa useamman kerran.

Tapettien poiston lisäksi olemme saaneet purettua eteisen kaapiston, vaatehuoneen hyllyt ja makuuhuoneen kaapit osittain. Loput makuuhuoneen kaapit puretaan alkuviikosta. 

Eteisen kaappi on purettu pois.

Nämä kaapistot on selvästikin olleet jo teollisesti tehtyjä, saranoiden upotuksetkin likimain samanlaisia kuin tänä päivänä :)


Vaatehuoneen hyllyt purettuna. Aika hyvin on aika patinoinut hyllyjen taustat.

Vaatehuoneen ylähyllyltä löytyi vanha vatupassi, liekö ollut entisen asukkaan, vanha se ainakin on.


Kaikkien kaappien takaa on löytynyt tällainen Esinelappu.
Makuuhuoneen kappit odottavat vielä purkamista.

Alkuperäiset kaappien vetimet. Näitä on 14 kpl jäljellä ja nämä otettiin talteen, mikäli joku olisi näistä kiinnostunut (reikäväli n. 65 mm).

lauantai 1. lokakuuta 2016

Remppasuunnitelmia

Asunnossa on siis tarkoitus tehdä täydellinen remontti eli
  • seinät maalataan
  • katot paneloidaan
  • lattiat hiotaan
  • kaapistot uusitaan
  • keittiö uusitaan
  • kylpyhuone-wc laatoitetaan
Kuulostaa helpolta, mutta kaikenlaista byrokratiaa ja muuta puuhaa asiassa on ennen, kuin päästään tekemään muuta kuin tapettien irroitusta ja seinien maalausta. Asbestikartoituksesta olikin jo puhetta, urakoitsijan kilpailutus ja valinta on sekin tärkeä työ ja taloyhtiöltäkin pitää saada lupa töihin.

Osa hommista on tarkoitus tehdä itse, mutta koska käymme molemmat töissä, täytyy osa hommista teettää ulkopuolisella urakoitsijalla. Niin ja saattaapa siinä vähän painaa sekin, että esim. laatoitustyötä ei edes saa tehdä itse. Itse aiomme uudistaa seinät ja suurimman osan keittiön uusimistyöstä. Kattojen koolaus on tarkoitus teettää, mutta panelointi tehdä itse. Myös lattian hionta on ammattilaisten hommaa.

Ensimmäisellä kerralla asunnon oston jälkeen, piti vähän kokeilla tapetin irtoamista ja irtosihan se tosi hyvin... Tämä kaikki on ihan käsin revitty.

Kaupanteko ja kuvia ennen remonttia

Tarjouksemme meni tosiaan heti läpi, eikä tarvinnut käydä tarjous-vastatarjous -kierrosta ollenkaan. Pääsimme melko heti tarjouksen hyväksynnän jälkeen tekemään mittauksia asunnossa, jotta pääsimme suunnittelemaan tulevaa remonttia.

Remonttia riittääkin paljon, koska asunto on suurimmalta osaltaan 70-luvun alun asussa, esimerkiksi olohuoneessa, ruokailuhuoneessa (tulevassa kirjasto-työhuoneessa) ja toisessa makuuhuoneessa on alkuperäiset tapetit. Keittiön kalusteita lukuunottamatta myös kalusteet ovat alkuperäisiä, ne on kaikki menossa purkuun. Kylpyhuone on viimeksi remontoitu 1995 ja keittiö 2000. Molemmat ovat sinällään siistissä kunnossa, mutta auttamatta ajastaan jäljessä ja työskentelykorkeudet matalat meille, vaikka emme mekään mitään jättiläisiä ole. 

Kun tarjouksemme oli hyväksytty rupesimme ottamaan selvää miten tehdään asbestikartoitus, joka on tullut pakolliseksi kaikissa huoneistoremonteissa 1.1.2016 alkaen. Asbestin kanssa ei kannatakaan leikkiä, siksi pitääkin selvittää entiset rakenteet. Saimmein kartoituksen sovittua heti kaupanteon jälkeiselle perjantaille, jotta pääsisimme suunnittelemaan remontin tarkempaa kulkua ja sitä, voimmeko esim. itse tehdä purkutyöt kylppärin ja keittiön laatoituksissa. 

Kaupanteko tapahtui puolitoista viikkoa sitten keskiviikkona ja saimme kaupantekotilaisuudessa haltuumme avaimet eli asunto oli kuolinpesän hallussa ja tällöin jo tyhjä. Kaupanteko sinällään sujui hyvin, paikkana oli Osuuspankin konttori, jossa olimme asioineet lainan haku vaiheessa.

Heti kaupanteon jälkeen menimme käymään asunnolla ja otimme sieltä muutamia valokuvia, joissa näkyy edellisiä kuvia paremmin asunnon kunnostustarpeet.


Näkymää eteiseen ulko-ovelle. Seinissä "kaunis" 70-luvun tumman ruskea, joka syö eteisestä kaiken valon.

Eteisen kaapistot olivat myös alkuperäiset, päässä siivouskomero ja naulakko aukossa.

Näkymä ulko-ovelta huoneistoon, edessä kaukana vaatehuoneen ovi.


Eteisessä ruskean seinän lisäksi kaksi tällaista valonsyöjälamppua, ulkomuoto on kyllä hieno alkuperäinen.

Ovien yläpuolelta löytyy ajalle tyypilliset ikkunat.

Vessan laatat ovat nyt vaaleansiniset.

Vessassa ajalle tyypilliset peilihylly lasilla ja allas ilman säilytystiloja ja todella alhaalla.

Suihkussa on liukuovi ja ns. kodinhoitotila oikealla puolella. Vasemmalta puolelta löytyy vielä toinen allas ja peili hyllyllä.

Kylpyhuoneen ikkunasta on kivat näköalat talon toiseen siipeen.

Kylpyhuoneesta on ovi keittiöön sekä vessaan.

Keittiö kylpyhuoneen suuntaan.

Keittiö oli Puustellin tamminen keittiö vm 2000

Keittiön oven vieressä oli vielä kapea korkea kaappi ja työskentelytaso. Oikealla keittiön ovi ja vasemmalla ovi ruokailutilaan.

Ruokailutila, josta meillä tulee kirjasto-työhuone, ovi menee umpeen.

Keittiötä, wc:tä ja kylpyhuonetta lukuunottamatta kaikissa huoneissa on tamminen sauvaparketti, joka menee hiontaan ja lakkaukseen.

Näkymä ruokailuhuoneesta olohuoneen ja makuuhuoneen suuntaan.

Päämakuuhuoneessa on vanhat alkuperäiset kaapit.


Toisesta makuuhuoneessa ei ollut omia kaappeja.

Vaatehuoneessa oli alkuperäiset hyllyt paikoillaan.

Vaatehuoneessa toiselle puolella hengarikomerot. Yläreunasta näkee, että vaatehuoneessa on ikkuna ja tuuletusluukku.

Ruokailutilan ja olohuoneen välillä on 2 m leveä liukuovi.